Luovaa tuotantoa ja
tuottavaa luovuutta
Vuonna 2003 kolme kaverusta totesi jakavansa samankaltaisen intohimon animaatioiden tekemiseen. Kolmikon toisiaan täydentävän osaamisen ja yhteisen näkemyksen pohjalta syntyi yritys, Studio Outo.
Studio Oudon tilauskirja alkoi hiljalleen täyttyä, kun mainostoimistot, filmituotantoyhtiöt ja mediatalot totesivat outolaiset osaavaksi luovaksi kumppaniksi. Outolaisten suosion kasvaessa alettiin animaatioita, kuvituksia ja ääntä tuottamaan pian isommalla porukalla. Toimintamme on laajentunut Oulun ja Helsingin alueelle.
Studio sai nyt mahdollisuuden suunnitella myös omia sisältöjä. Studio Oudon animaatiotuotannoista onkin kehittynyt kansainvälisesti varteenotettavia vientituotteita, kuten ensimmäisestä Hullabalooba-sarjastamme.
Vielä 20 vuoden jälkeenkin Studio Oudossa kääritään päivittäin hihat ja mietitään, kuinka erilaiset asiat muutetaan tarinoiden muotoon animaation, kuvien ja äänen keinoin. Yhä useammin tätä työtä tehdään yhdessä suoraan tilaajayritysten kanssa.
Studio Oudon asiakaskuntaan kuuluu erilaisia yrityksiä start-upeista globaalisti toimiviin pörssiyhtiöihin. Kaiken tekemisen perustana on edelleen luomisen palo, ripaus omintakeisuutta ja pyrkimys tehdä yhdessä hyviä asioita.